Autuus! Kello on puoli kolme yöllä. Sain viimeisetkin työt tehtyä ja vielä järjesteltyä työpisteeni. Olo on hyvä, vaikka tulinkin pahoinvoivaksi jouluaterian lohesta. Ohoh.

Huomenna leivon kiitoksena keittiöhenkilökunnalle suomalaista pullaa!

Valvoin myöhään yöhön eilen. Maalasin jotain, mihin en ollutkaan niin tyytyväinen lopulta enää, äh. Mutta sain rohkaisuja kovasti ja uskalsin antaa sen lahjaksi. Heräsin aikaisin kahden tyttösen kanssa jouluostoksille. Kiersimme, kannoimme, tuhlasimme todella paljon rahaa, yhteistä rahaa. Suklaata. Ei pitäisi syödä liikaa makeaa tyhjään mahaan, siitä tulee huono olo.

Töitä. Väsymystä. Ei ruokaa. Kello on taas paljon, on taas yö, seuraava päivä.

Huomenna saan rentoutua, haaveilla.

Jotenkin hymyilyttää.

Käsiäni paleltaa! Laitoin ylleni paidan, joka tuoksuu ruisleivältä. Leivon aina silloin tällöin muutamat ruisleivät ja käärin ne lämpimästi vaatteisiini yön yli.

Istuin tänään, juttelin Skypen kautta äidilleni, chattaamalla. Saan suomalaisia jouluruokareseptejä skannattuna perheemme vanhasta reseptikirjasta.

Palelen, enkä saa ajatuksiani kasaan. Olisi niin paljon tehtävää, enkä tee mitään. En tiedä, mitä antaisin joululahjaksi eräälle pariskunnalle. Olen jo miettinyt kuukauden ja huomenna näen heitä viimeisen kerran ennenkuin lähtevät jouluksi kotiin. Pohdin, antaisinko lahjaksi saamani 300g Fazerin sinisen levyn, he kun ovat hurjan terveellisesti eläviä ihmisiä. Voisin melkein kuvitella heidän heittävän sen menemään.

Hei. Olen tyttö, pidän sammaleen vihreästä, kaipaan Suomea. Sain tänään kirjeen isoäidiltäni. Hänen kätensä vapisee kovasti ja kirjoittaminen on vaikeaa, hän sanoo. Olen hirvittävän iloinen saadusta kirjeestä <3

Olen ehkä myös vähän surullinen. Lähipiiristäni kuoli ihminen, joka oli herttainen, vanha rouva. Tyttärensä kohtelivat häntä jotenkin väheksyen. Varmasti rakastivat äitiään silti. Kaipaan häntä.

Kuvan otin ehkä kuukausi sitten. Olin rauhallisella kävelyllä, siellä tuli hyvä mieli.